Yötön yö -valokuvakilpailun voittaja valittu

22.8.2024

Yötön yö -sarjan voittaja valittu 

Ylläksen Ystävien kahdeksan vuodenajan Yötön yö -sarjan parhaaksi valittiin Emilia Parviaisen kuva Ylläksen huipulta. Hienoja kuvia Yötön yö -sarjaan tuli 23. 

Emilia Parviaisen kuvassa Ylläksen yössä on dramaattinen väritys ja vahva sommittelu, jossa yhdistyy symmetria mukavasti tasapainoa rikkovien elementtien kanssa: keinun suuri rakennelma on kutakuinkin kuvan keskellä, mutta esimerkiksi varjot kuvan toisessa alakulmassa ja aurinko juuri keskikohdan sivussa. Se myös hauskasti osuu juuri keinun ketjun kohdalle ja kuvaa elävöittävä takavalo. Kuvasta välittyy mainiosti kesäyön rauha, jolloin valo houkuttelee vaikka öiselle pyöräretkelle. Kuvauspaikka ja -aika: Ylläs 27.6.2024

Emilia kertoo harrastaneensa valokuvausta 15-vuotiaasta asti ja opiskellutkin alaa lukion jälkeen. Välillä valokuvaus hieman hiipui, kunnes maastopyöräily sytytti sen uudelleen. ”Nykyään keskityn eniten valokuvaukseen puhelimella metsässä ja kauniissa paikoissa, mihin pyöräni minut vie. Tarina kuvan taustalla on siis se, että rakastamme yöpyöräilyä sekä ihania Lapin yöttömiä öitä. Oikeastaan kaikki pyörälenkit toteutimme tämän kesän reissulla öisin. Voittajakuva syntyi,  kun ajelimme Tuomikurun ja Ylläksen huoltotien kautta Ylläksen huipulle. Olen kuvassa myös itse. Apuna oli jalusta, itselaukaisin ja mies vahtimassa, ettei tuuli kaada puhelinta.” Kesä 2024 oli Emilian toinen vierailu Ylläkselle.

Toiseksi parhaaksi kuvaksi valittiin Maria Varjosen otos Öiseen aikaan. Se ei ole perinteinen yöttömän yön maisema vaan enemmänkin maalauksellinen otos, jossa epätarkka tausta antaa kuvalle sen miellyttävän, vähän haikean tunnelman. Kesä on jo ehkä loppumassa ja vain vähän lämmintä oranssia riittää muuten violetinsiniselle taivaalle. Kuvan sommittelu on dramaattinen ja perustuu kuvan perinteiseen kolmijakoon. Kuvauspaikka ja -aika: Kukas 25.7.2024

Kolmanneksi sijoittu Atte Kohtalan kuva Yömaisema Kellostapulilta. Siinä kuvaan on haettu etualaa rajaava elementti eli puiden lehdistä koostuvat ’raamit’, jotka antava kuvalle sen merkityksen. Katseemme on rajattu ja kohdennettu kaukana siintävään tunturiin. Kuvassa on tasapainoinen kahtiajako taivaan ja maan välillä ja etualan kivikosta on löytynyt hauska kohta jossa maisema melkein kuin hymyilee. Kuvauspaikka ja -aika: Kellostapuli 11.7.2024

Erityismaininnan sai Maija Henttosen kuva Ylläksen ystävät uimarannalla, joka on hauska valokuva kahdesta uimarista rannalla. Kuva tuntuu kertovan tarinaa, jossa uimarit ovat kaivaneet itselleen valtaistuimen mallisen kuopan. Siinä he nyt istuvat ja katsovat eteensä aukeavaa vettä. Näyttää kuitenkin siltä, että kuvan uimareilla saattaa olla jo vähän kylmä. Kuvauspaikka ja -aika: Äkäslompolo uimaranta 6.7.2024

Yötön Yö sarjan voittajan valitsivat Elisa Alaluusua ja Ilari Rautio.  Elisa Alaluusua (PhD) on lappilainen kuvataiteilija. Hän työskentelee lapsuudenmaisemassaan Kemijärven Luusuan kylässä, jonne hän on palannut vietettyään parikymmentä vuotta Lontoossa. Alaluusua kuvailee itseään piirtäjätaiteilijaksi ja työskentelee sekä paperin että videon parissa. www.ealaluusua.co.uk Ilari Rautio on tekniikan ammattilainen, joka on viettänyt vapaa-aikaansa Ylläksen alueella 1970-luvulta lähtien ja joka toimi raadissa Ylläksen Ystävien edustajana.

Kahdeksan vuodenajan valokuvakilpailu on osa Ylläksen Ystävien 20-vuotisjuhlavuotta. Parhaillaan voi osallistua sarjaan Sadonkorjuu.