Tilannekatsaus Hannukaisen kaivoshankkeesta
Kirjoittanut Leif R-S   
27.01.2018 16:19

TILANNEKATSAUS HANNUKAISEN

KAIVOSHANKKEEN LUPAKÄSITTELYSTÄ

Viime kuukausien aikana on käynyt entistä paremmin ilmi, että Hannukaisen kaivoshankkeessa on valtavia ympäristöriskejä.

Aikaisemmin olemme tuoneet esiin useita kriittisiä viranomaisten lausuntoja, jotka on jätetty AVI:lle, lausujina mm. Lapin ELY-keskuksen kalatalousyksikkö ja saman ELY-keskuksen ympäristö- ja luonnonvarat-vastuualue, myös Metsähallitus ja Säteilyturvakeskus. Lisäksi GTK (Geologian Tutkimuskeskus) on todennut useita riskejä mm. liittyen sivukivikasojen läjitykseen, uraaniin ja jätevesien hallintaan. Nämä ovat luettavissa kotisivuillamme tässä alla. Kyseiset asiakirjat löytyvät Tiedostot valikon alta.


Kaunis Iron AB

Uusin tapahtuma, joka vaikuttaa olennaisesti asian tarkasteluun, on Ruotsin Pajalassa olevan Kaunisvaaran kaivoshankkeen todennäköinen käynnistyminen jo puolen vuoden sisällä. Silloin nousee esille kahden kaivoksen yhteisvaikutus Muonionjoessa. Hannukainen Mining on ympäristölupahakemuksessaan laatinut arvion yhteisvaikutuksesta, jossa toteavat, että riskiä ei ole. Tämä arvio on tarkemmassa tarkastelussa todettu useilta osin virheelliseksi ja puutteelliseksi.
Viimeksi päivitetty 27.01.2018 16:26
Lue lisää...
 
Valitus jätetty kaivospiiripäätöksestä
Kirjoittanut Leif ramm-Schmidt   
11.11.2017 12:11

Hannukainen Miningin kaivospiiripäätöksestä

valitettu

TUKES antoi myönteisen kaivospiiripäätöksen 18.9.2017, samalla kuitenkin jättäen monet relevantit kysymykset AVI:n ratkaistavaksi. Päätöksestä ovat useat tahot jättäneet valituksen. Ylläksen alueella seuraavat toimijat ovat antaneet yhteisen valituksen: Muonion paliskunta, Destination Lapland Oy, Jounin Kauppa Oy, Ylläksen Ystävät r.y., Äkäslompolon kyläyhdistys, Ylläksen matkailuyhdistys r.y., Lapland Hotels Oy, Lapland Safaris Group Oy ja Ylläs-Ski Oy.
Valituksista johtuen kaivospiiripäätös ei ole vielä lainvoimainen.

Valitus on luettavissa tästä.

Viimeksi päivitetty 11.11.2017 19:49
 
Viranomaisten lausunnot kaivoksen ympäristölupahakemuksesta
Kirjoittanut Leif R-S   
23.09.2017 21:39

Lapin ELY-keskus on kriittinen kaivosluvalle ja

esittää hakemuksen hylkäystä

Lapin ELY-keskuksen kalatalousksikkö on erittäin kriittinen hanketta kohtaan, ja toteaa lausunnossaan mm., että Hannukaisen – Rautuvaaran alue ei merkittävien kalataloudellisten arvojensa vuoksi sovellu mittavan kaivannaistoiminnan harjoittamiseen. Loppupäätelmänä he toteavat seuraavasti:

"Lapin ELY-keskus kalatalousviranomaisena katsoo edellä sanottuun perustuen, että edellytyksiä luvan myöntämiseksi ei ole. Hakemus on hylättävä." Lue lausunto tästä.

Lapin ELY-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen lausunnossa painotetaan hakemuksen puutteellisuutta, jopa niin paljon, että he eivät edes voi lausua kaikista hakemuksen osa-alueista. Lausunto tässä. Lisätietotarvetta on hyvin runsaasti:

”Edellä todetun vuoksi ELY-keskus ei vielä tässä lausunnossa esitä eikä ota kantaa mahdollisiin lupamääräyksiin, sillä hakemus on edelleen siinä määrin puutteellinen ja ristiriitainen, ettei siitä ilman huolellisia täydennyksiä voida arvioida toimintaa ja sen vaikutuksia kokonaisuutena.......”


Metsähallitus painottaa päästöjen riskejä Muonionjoessa, mutta myös Perämeren NATURA-alueilla:

”Metsähallitus muistuttaa, että kaivosyhtiön pitäisi pystyä arvioimaan poistoputkea myöten Muonionjokeen kulkeutuvien haitta-aineiden määrät (vaahdotusprosessi) ja
haitallisuus vesieliöille ja kaloille myös mm. ksantaattien osalta. Ksantaatit ovat vaahdotusprosessissa käytettyjä aineita, jotka ovat myrkyllisiä vesieliöstölle.”

Metsähallitus käsittelee myös kaivoksen haitallisuutta Ylläksen matkailulle ja kansallispuistolle. Lausunto tässä.

Lapin ELY-keskus antoi kesäkuussa NATURA-lausunnon, jossa totesivat, että esteitä kaivoksen perustamiselle ei ole. Muonionjoen NATURA-arvot eivät tästä kärsisi. Nämä viranomaistahojen uudet lausunnot ovat selvässä ristiriidassa  tämän lausunnon kanssa.
Ilman puoltavaa NATURA-lausuntoa kaivoslupaa ei olisi voitu myöntää.
Viimeksi päivitetty 11.11.2017 19:45
 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 3 / 44