Juttu Kuukkelissa 1-2016
Kirjoittanut Eero Vapa   
09.02.2016 19:26
Juttu Ylläksen Ystävien Joulutapaamisesta Kuukkelin numerossa 1-2016

Ylläksen Ystävät haluaa tulla kaikille tutuksi


Ylläksen loma-asukkaiden, lomailijoiden ja paikallistenkin yhteinen yhdistys, Ylläksen Ystävät, piti perinteisen vuosikokouksensa uudenvuoden kynnyksellä Café & Restaurant Villi Pohjolassa eli Luontokeskus Kellokkaan kanssa saman katon alla olevassa ravintolassa.

Vierailija korvaa 3 miestä
Ylläksen Ystävien kokouksissa on tiukan yhdistysasian lisäksi perinteisesti ruokailtu ja kuultu vierailevia tähtiä. Nyt ensimmäisenä lavalle nousi Kolarin kunnan uusi kehitysjohtaja Johanna Koivumaa.
Joulunumerossamme esitelty Johanna on uudessa pestissään astunut jos ei suuriin niin kuitenkin kolmiin saappaisiin, joiden edelliset omistajat ovat tulleet Ylläksen Ystäville enemmän tai vähemmän tutuiksi varsinkin alueen reittien tiimoilta.
Johanna tuli kehitysjohtajan nimikkeellä mutta eläköityneen elinkeinojohtaja Tapio Niittyrannan paikalle. Tapion töiden lisäksi Johannan vastuulle tulivat niin ikään eläkkeelle jääneiden yritysneuvoja Tapani Haapasaaren ja reittimestari Taisto Liikamaan työt.
Kun ei ole järkeä vaatia yhdeltä ihmiseltä, naiseltakaan, liikaa, siirtyy Taiston tekemät kansallispuiston ulkopuolisten reittien kesäiset kunnostustyöt Ylläksen latuja hoitavan Ylläksen Yhdyskuntatekninen Huolto Oy:lle.
– Reittiasioissa kannattaakin jatkossa ottaa yhteyttä minun sijasta Teemu Mantovaaraan YYTH:lla, Johanna opasti.

Viestejä kunnasta ja kuntaan
Vaikka Johannan työpanoksesta menee tuon muutoksen jälkeen vähemmän Ylläksen reittiasioihin, jää hänelle vielä paljon työsarkaa, joka näkyy Ylläksen matkailijoidenkin arjessa.
Johannan sydäntä lähellä on erityisesti kylämatkailun kehittäminen.
– Arki tuolla muualla kunnassa on ihan erilainen kuin täällä tunturialueella. Matkailua pitäisi saada levitettyä sinne työllisyydenkin takia. Te olette siinä avainasemassa, Johanna vihjaisi kokousyleisölle.
Tornion–Muonionjokivartisten kuntien yhteinen kalastusmatkailustrategia tähtää omalta osaltaan matkailun laajentamiseen väylän lohesta sivujokien ja -järvien muihin kalalajeihin.
– Olemme hakeneet perhokalastuksen MM-kisoja vuodelle 2019, Johanna antaa esimerkin strategian toimenpiteistä.

Yleisö puolestaan lähetti Johannan kautta viestejä kuntaan. Ylläksen Ystävät esimerkiksi seuraavat huolestuneena Hannukaisen kaivoshankkeen viriämistä uudelleen – eikä Ylläksen latuverkosto ole 330 kilometrin pituudestaan huolimatta vielä valmis.

Villi Pohjola tutuksi
Johannan jälkeen esittäytymisvuoroon tuli kokouspaikan isäntä, Juha-Pekka “Juksu” Olkkola. Hän on Lomarengas Oy -konsernin toimitusjohtaja. Ylläksellä majoitusvälitystä hoitava Ylläksen Matkailu Oy sekä kokouspaikkana olevaa ravintolaa pyörittävä Villi Pohjola Oy kuuluvat konserniin.
Juksu esitteli konsernin toimintaa, joka on levittäytynyt Ylläksen lisäksi ainakin Kuusamoon, Hailuotoon, Rovaniemelle ja Ylläsjärven puolellekin. Sieltä löytyy yksityisklubi Lounge & Club Villi Pohjola.

Matkamessuilla nähdään
Jos toimitusjohtaja Olkkolan esittelyt olivat uutta kuulijoille, oli tunne molemmin puolinen. Ylläksen Ystävien toiminta oli yhtä tuntematonta Juksulle Café & Restaurant Villi Pohjolan joulukuun alussa pidettyihin avajaisiin asti. Ylläksen Ystävien hallituksen edustajia oli avajaisissa paikalla, ja osapuolet tutustuivat siellä toisiinsa sekä sopivat kokousjärjestelyistä.

Juha-Pekka Olkkola ei ole ainoa, jolle Ylläksen Ystävät on yhdistyksen 10 toimintavuodesta huolimatta jäänyt vieraaksi. Yhdistyksen vetäjät ovat päättäneet puuttua asiaan, ja kokouksessa hyväksyttiinkin toimintasuunnitelma, jonka mukaan yhdistys tekee toimintaansa tunnetuksi muun muassa Ylläksen osastolla Helsingin Messukeskuksessa 21.–24. tammikuuta pidettävillä Matka 2016 -messuilla.

Eero Vapa

Viimeksi päivitetty 28.02.2016 09:05
 
Ylläksen Ystävät Matkamessuilla
Kirjoittanut Administrator Henkka R-S   
01.02.2016 18:30
Ylläksen Ystävät mukana matkamessuilla 21. - 24.1.2016 Ylläksen osastolla. Uusia jäseniä tuli yli 20, heidän joukossaan tangokuningatar Heidi Pakarinen.
yyry 1 IMG 1678
Viimeksi päivitetty 01.02.2016 18:40
 
Jäsenkirje 6-2015 - Vuosi-/Joulukokous
Kirjoittanut Pekka Hult   
08.12.2015 18:42
 

Kutsu Ylläksen Ystävät Ry:n joulu- ja vuosikokoukseen, joka pidetään  Tiistaina 29.12.2015 klo 16:00-18:00, luontokeskus Kellokkaan ravintolassa”Villi Pohjola Café & Restaurant”.


Vierainamme ovat Johanna Koivumaa, Kolarin kunnan kehitysjohtaja sekä Juha-Pekka Olkkola, Lomarengas Oy:n toimitusjohtaja.

Vuosikokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen 12 §:n mukaiset asiat.

  Yhdistys tarjoaa soppaa tykötarpeineen.

Tervetuloa kaikki jäsenet sekä sellaiseksi pyrkivät!


 


Viimeksi päivitetty 28.01.2016 11:39
 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 10 / 44